Suora

0.pik

SuoRa

SuoRa on suomenhevosen ratsastuskäyttöä edistävä yhdistys.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa suomenhevosten ratsukäytöstä kiinnostunut.

Liity >>

Leirit

Suoran leirejä on järjestetty jo 80-luvulta saakka. Suomenhevoset eivät silloin voineet valmentautua missään, joten suomenhevosratsutoimintaa edistämään alettiin järjestää leirejä, tällöin hevoset olivat usein entisiä ravureita, jotka siirtyivät ratsun uralle.  Leireillä  tavattiin samanhenkisiä suomenhevosihmisiä, toisten tunteja seurattiin, tutustuttiin ja vuosien saatossa nähtiin ratsukoiden kehittyminen.  Nykyään suomenhevosratsuilla on tarjolla valmennusmahdollisuuksia monien toimijoiden puolesta, Suoran leireillä on kuitenkin säilynyt sama suomenhevoshenkinen  rento ja iloinen tunnelma ja muiden ratsukoiden kehityksen seuraaminen. Uudet osallistujat on toivotettu tervetulleiksi. Leirien järjestäminen ei ole Suoralle liiketoimintaa tai voittoa tavoittelevaa, vaan leirien on tarkoitus palvella jäsenistöä ja tarjota mahdollisuus ja hetki keskittyä vain rakkaaseen harrastukseensa samanhenkisten ihmisten kanssa. 

Vuoden 2017 leiripäivä:

Leiri 1  Ypäjä 4.-6.8.  Nuorisoleiri Anna Kärkkäinen

Leiri 2  Ypäjä 6.-8.10 Yleisleiri (+este) Anna Kärkkäinen

Leiri 3 Ypäjä 10.-12.11 Yleisleiri Rosali Kivitie

Leiri 4 Ypäjä 8.-10.12 Yleisleiri  Rosali Kivitie

Yleisleirille ovat kaikki tervetulleita.  Ryhmäjako leireillä tehdään ratsukoiden osaamisen mukaisesti helposta Ö:stä helppoon A:han ja esteryhmiä pidetään halukkuuden ja tason mukaan. Osallistujia min 16 max 24 hlö, ratsastus n. 4 hengen ryhmissä. Yleisleirien kokonaishinta on 270 eur jäsenille (sis. varausmaksu 50eur)  muille 310 eur (sis. varausmaksu 50 eur,). Tunnit 1h/pe, 2 krt/la, 1h/su. 

Yleisleiri 2 :lle toivomme saavamme erityisesti myös uusia leireilijöitä estepuolen harrastajista. Aiemmilla leireillä estetunnit ovat vähentyneet ja kokeilemme nyt onko estetunneille kysyntää näin nimikoidun leirin muodossa

Nuorisoleiri on ensisijaisesti hevosille, jotka osallistuvat 3-5-vuotiaiden laatuarvosteluun tai 6 v kasvattajakilpailuun suomenhevosten kuninkaallisissa.  Mikäli leirille mahtuu otetaan mukaan hevosia, joiden tunnit painottuvat esteille ja maastoesteille.

Ilmoita hevosi ikä kun ilmoittaudut, jotta voimme suunnitella ryhmät

3vuotiaden ratsastus on  noin 30 min 

4-5 vuotiaden noin 45 min

6 vuotiaat ja vanhemmat  60 min

Osallistujia max 24 hlö, ratsastus noin 4 hengen ryhmissä.  Tunnit 1krt/pe, 1krt/la, 1krt/su + 1h teoria la. Hinta noin 230- 270€ riippuen hevosen iästä ja muista osallistujista.

Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan varausmaksu 50€, jota ei peruuntumisen myötä palauteta. Loppuosa maksusta maksetaan noin 30 pv ennen leiriä.

HUOM! Leirimaksu maksetaan kokonaisuudessaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen astuu voimaan vasta kun maksusuoritus näkyy. Ilmoittautuminen nettisivujen leiri-ilmoittautumislomakkeella, täytä joka leiristä/hevosesta oma lomake. Lääkärin- tai eläinlääkärintodistusta vastaan palautetaan varausmaksun ylimenevä osa. Maksu tilille Suomenratsut FI77 8000 1301 5347 08 ja viitetietona LEIRIN NUMERO + RATSASTAJAN NIMI. Kyselyt Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .

Leiri sisältää: Ratsastajan majoituksen 2 hengen huoneissa ja aamiaiset,hevosen majoituksen ja kuivikkeet (ei ruokia), maneesi/kenttävuokrat sekä opetuksen(ratsastus ja teoria leiristä riippuen). 

*********************************************

Valmennukset

SuoRan aluekerhot järjestää jäsenilleen valmennusta ympäri Suomea. Valmennuksista ilmoitetaan SuoRan nettisivuilla sekä facebookissa. Valmentajina ovat toimineet mm. Anna Kärkkäinen, Heidi Svanborg-Lodman sekä Seppo Laine.

Lisätietoja alueilla järjestettävistä muista valmennuksista ja leireistä löydät Kilpailuosion Valmentautuminen-sivulta.

Huom! Leirille ja valmennuksiin ilmoittautuminen on sitovaa. Leirien maksu koostuu varausmaksusta ja leirimaksusta. Varausmaksua ei palauteta, leirimaksu palautetaan eläinlääkärin/lääkärin todistusta vastaan.

Valmennuksien maksuja ei myöskään palauteta, valmennuksiin osallistujalla on oikeus järjestää tilalleen toinen ratsukko.

leiriban